01.12.2020
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020113098693
elintarviketeollisuus, pk-toimialabarometri, yritykset, aluekehitys
30
Pk-yritysten lähiajan suhdanneodotukset ovat heikentyneet selkeästi kevään 2020 tilanteesta. Yleisiä suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku on -10, kun se keväällä oli +8. Elintarviketeollisuuden yleiset suhdannenäkymät ovat koko maata ja vertailutoimialoja myönteisemmät. Toimialan lähiajan suhdanneodotukset ovat edelleen positiivisvoittoiset, mutta jäävät kuitenkin vuodentakaista heikommiksi. Nyt saldoluku on + 15. 2019 syksyllä luku oli +31 ja syksyllä 2018 jopa +55.
Elintarviketeollisuudessa on 22 % voimakkaasti ja 45 % mahdollisuuksien mukaan kasvuun pyrkiviä yrityksiä. Luvut ovat lähes samat kuin 2019 syksyllä. Uusiutumistoimien toteuttaminen elintarviketeollisuuden yrityksissä on muuttunut vuodesta 2019 ja eroaa nyt jonkun verran muista pk-yrityksistä.
Pk-yritykset näkevät eniten kehittämistarvetta markkinoinnissa ja myynnissä. Myös elintarviketeollisuudessa myynti ja markkinointi on yleisin kehittämistarve. Elintarviketeollisuuden parissa kehittämistä jarruttaa yritystoiminnan säätely keskimääräistä useammin.
19,80 €